19.9.2019
Kangasalan kaupunki, Kaupunginkirjasto, Kangasala

Uusi graafinen ilme kirjastolle

Valmis

Tarve ja tavoitteet
Idea kehittämisestä lähti liikkeelle, kun Kangasalan kaupungin brändi uudistettiin vuonna 2018. Meillä oli kirjastossa käytössä omalla visuaalisella ilmeellä varustettuja aineistoja, jotka kaipasivat päivitystä ja totesimme, että kaupungin brändin uudistamisen jälkeen tällaisten aineistojen freesaaminen tulee tarpeeseen. Näin saamme tiedotusmateriaalimme selkeämpään muotoon - ja lisäksi yhtenäistimme graafista ilmettämme kaupungin ilmeeseen sopivaksi.
Ratkaisu
Graafisen suunnittelun harjoittelija valjastettiin tehtävään. Hänen kanssaan graafista ilmettä suunnitteli kirjaston oma tiedotustiimi. Lisäksi apuja saatiin myös kaupungin tiedottajalta, joka antoi suuntaviivoja siihen, millaisia asioita kirjaston omassa graafisessa ilmeessä saa olla ja mitkä elementit puolestaan tulevat kaupungin brändikäsikirjasta.

Kirjaston muu henkilökunta osallistui myös kehittämistyöhön. Graafinen suunnittelija teki meille erilaisia vaihtoehtoja esimerkiksi esitemateriaaleista ja henkilökunta sai antaa kommentteja niiden parantamiseksi. Kustannuksia ei syntynyt käytettyä työaikaa lukuun ottamatta.
Tulokset
Saatiin käyttöön yhtenäisempi ilme kaupungin kanssa - ollaan selkeästi tunnistettava kaupungin palvelu, joka kuitenkin on tunnistettavissa omaksi palvelukseen. Tiedotuksemme on selkeästi kirjaston tiedotusta ja lyhyellä vilkaisulla on helppo erottaa, mitkä materiaalit liittyvät kirjastoon. Lisäksi saimme loistavaa materiaalia mm. uusien, selkeämpien hyllynpäätyopasteiden muodossa - nekin kun yhtenäistettiin samaan linjaan uuden kirjaston ilmeen kanssa. Toimintaa jatketaan viemällä näitä samoja asioita pääkirjaston lisäksi myös lähikirjastoihin.

Yhteyshenkilöt

Sonja Hakkarainen
sonja.hakkarainen(ät)kangasala.fi
Kirjastopalvelujohtaja

Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta
Kehittämiseen ovat osallistuneet
Johto/esihenkilöt
ja henkilöstö

Toimialat

Toiminnot

Teemat