Ammatillisessa koulutuksessa työn merkitys näkyy niissä hetkissä, joissa opiskelija löytää vahvuutensa, kasvaa rohkeammaksi ja ottaa askeleen kohti omaa tulevaisuuttaan. Kun arka nuori uskaltaa puhua ryhmässä, opiskelija oivaltaa yhdistää teorian käytäntöön tai löytää reitin jatko-opintoihin, opettaja tietää, miksi tätä työtä tehdään.

Viime syksyn Työn murros -asiantuntijakeskusteluissa ammatillisen koulutuksen asiantuntijat kuvasivat työnsä merkityksellisyyttä ennen kaikkea opiskelijoiden kautta. Onnistumisen hetket syntyvät arjen kohtaamisissa, ohjauksessa ja pitkäjänteisessä tukemisessa.
”Sain valmentaa aivan mielettömän upeaa, motivoitunutta ja taitavaa nuorta, joka valittiin muutama vuosi sitten Taitajien Taitajaksi. Upea oppimiskokemus myös valmentajalle.”
”Olen teettänyt opintojakson lopuksi kokoavan tehtävän case-tapauksen muodossa. Edelleen ilahdun siitä, kun huomaan opiskelijan pohtineen asiaa monipuolisesti ja yhdistäneen teoriaa käytännön kokemuksiin työelämässä tai harjoittelussa. Silloin tietää, että oma opettaminen on tuottanut tulosta.”
Yksi keskusteluun osallistunut kertoi opiskelijasta, jonka akateemiset taidot vaativat vahvistusta.
”Supermukava ja kohtelias opiskelija pääsi amiksessa loistamaan ja vahvistamaan taitojaan – ja nyt hän on amk:n kautta päässyt opiskelemaan maisteriksi.”

Toinen muisti erityisesti aran nuoren, jolle esimerkiksi yhteinen ruokailu tai puhuminen tuotti suurta vaikeutta. Tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa hän sai runsaasti tukea ja rohkaisua, päätyi kiinteistönhoitoalalle ja oli viime kesänä kesätöissä hoitamassa omaa työtehtäväänsä itsenäisesti ja ylpeänä.
Onnistuminen ei rajoitu vain yksittäisiin opiskelijoihin. Merkityksellisiä hetkiä syntyy myös työelämäyhteistyössä.
”Kun yritysyhteistyö syventyy niin, että työpaikka kokee meidät tärkeäksi strategiseksi kumppaniksi ja tulee mukaan opetuksen kehittämiseen, toteuttamiseen ja jopa tiloihin ja laitteisiin panostamiseen.”
Muutokset haastavat ja uudistavat
Ammatillinen koulutus on viime vuosina ollut jatkuvassa muutoksessa. Vuoden 2018 reformi uudisti koulutuksen osaamisperustaiseksi ja joustavaksi, ja sen jälkeen rahoituksen muutokset ovat vaikuttaneet arkeen. Oppivelvollisuuden laajentaminen 18 ikävuoteen saakka on tuonut mukanaan entistä moninaisempia opiskelijaryhmiä.
”Hallitusten vaihtuessa suhtautuminen ammatilliseen koulutukseen on vaihdellut. Valitettavan usein se on näkynyt rahoituksen vähenemisenä, jolla on ollut suora vaikutus myös opettajien työhön ja resursseihin.”
Samalla tavalla kuin perusopetusta koskevassa keskustelussa, myös ammatillisen koulutuksen asiantuntijat näkivät, että opiskelijoiden tuen tarve on lisääntynyt viime vuosina. Nuorten oppimisvaikeuksien lisäksi myös aikuisopiskelijoiden opiskelukyky on osin heikentynyt. Yksilöllinen ohjaus ja erilaisten oppimisen tarpeiden huomioiminen vaativat opettajilta entistä enemmän.
”Ammatillinen koulutus on nykyään kokonaisvaltaisempaa. Yksilöiden huomioiminen on korostunut ryhmäajattelun sijaan.”
Samalla työn tahti on kiihtynyt ja multitaskaaminen lisääntynyt. Työn murros -keskusteluun osallistuneet kertoivat, että heidän työpaikoillaan työhyvinvointia tuetaan monin tavoin: säännöllisillä tapaamisilla, osaamisen jakamisella, verkostoilla ja esimerkiksi liikunta-agenttitoiminnalla, joka kannustaa sekä opiskelijoita että henkilöstöä liikkumaan.
Uusia mahdollisuuksia teknologian avulla
Myös teknologia muuttaa opetusta. Tekoälyn, robotiikan ja virtuaalisten oppimisympäristöjen käyttö on lisääntynyt ja luonut uusia mahdollisuuksia opetuksen toteutukseen. Tekoälyosaamisessa ja tekoälyn hyödyntämisessä on kuitenkin vielä eroja oppilaitosten välillä.
Muutosten keskellä yksi asia kuitenkin säilyy.
Ammatillisessa koulutuksessa pidetään huolta kaikista. Siitä opiskelijasta, joka loistaa heti, ja siitä, joka tarvitsee enemmän aikaa ja tukea. Siitä, joka etsii suuntaa, ja siitä, joka löytää sen.
”Ammatillinen koulutus ansaitsee arvonsa ja sitä täytyy vaalia.”
Opiskelijan onnistuminen, kasvu ja tulevaisuuden rakentuminen ovat syy siihen, miksi tätä työtä tehdään.
Seuraavaksi äänessä sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattilaiset
Tässä juttusarjassa ammattilaiset kertovat onnistumiskokemuksistaan omassa työssään. Seuraavassa osassa sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset kertovat arjen onnistumisista.
Löydä lisää innostavia tekoja ammatillisesta koulutuksesta
Ammatillisen koulutuksen kehittämistä tehdään arjessa joka päivä. Käy kurkkaamassa Tekojen torilla olevat ammatillisen koulutuksen kehittämisteot. Voit löytää sieltä lisää kehittämistekoja ja tarinoita siitä, miksi tätä työtä tehdään ja miten sitä kehitetään. Tekojen torille voit myös viedä oman alasi kehittämistekoja!
Mikä on työn murroksen seuranta?
Työn murroksen seurantaa toteutetaan joka toinen vuosi Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n sekä alan pääsopijajärjestöjen yhteistyönä. Tavoitteena on tuottaa ajankohtaista tietoa työelämän muutoksista ja hyödyntää asiantuntijoiden näkemyksiä eri alojen kehityksestä.
Vuoden 2025 seurannassa tarkasteltiin 11 ammattialaa ja teemaa. Tulokset julkaistaan vuoden 2026 aikana. Vuoden 2023 seurannan julkaisusarjaan voi tutustua KT:n verkkosivuilla.
Lue sarjan kaikki osat alla olevista linkeistä:
Siksi tätä työtä tehdään: Mikä kirjastotyössä innostaa?
Siksi tätä työtä tehdään: Mitkä asiat innostavat perusopetuksessa?
Siksi tätä työtä tehdään: Mistä hallinto- ja toimistotyön ammattilainen innostuu?
Teksti: Anna-Mari Jaanu