17.10.2023
Limingan kunta, tekniset palvelut, Liminka

Kunnan palvelutiski lapsille

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Lapset ovat tärkeitä kuntalaisia Limingassa! Totesin, että lapsiystävällisessä kunnassamme lapsia pitää huomioida paremmin esimerkiksi kunnantalon infopisteessä. Tässä kohdassa lapselle muodostuu ensimmäinen konkreettinen kokemus kunnasta. Infotiski on mitoitettu korkeutensa puolesta vain aikuisille ja lapsi kokee vieraaksi koko organisaation, kun hän jää liian korkean tiskin taakse kokonaan näkymättömiin ja piiloon. Pienille kuntalaisille soveltuva palvelutiski mahdollistaa lasten tasavertaisemman asioinnin vanhempiensa kanssa tai myös itsenäisen asioinnin.

Idean tavoitteena on toteuttaa lapsiystävällinen kunta- teemaa konkreettisesti.
Ratkaisu
Olen todennut tarpeen ja kehitellyt ratkaisuksi pienten kuntalaisten käyttöön soveltuvat portaat, jotka mahdollistavat asioinnin heille liian korkeaksi mitoitetulla palvelutiskillä. Olen tehnyt alustavat luonnokset. Sitten idea on esitelty kunnan johtoryhmässä, joka on yksimielisesti hyväksynyt idean ja todennut että se on erittäin tarpeellinen, hyvä ja toimiva.

Sitten olen tehnyt lopulliset suunnitelmat ja nyt lapsiystävällisen infotiskin rakentaminen on loppusuoralla ja se asennetaan lähipäivinä. Hanke toteutettiin kokonaisuudessaan kunnan omana työnä.
Ulkopuolista rahoitusta ei ollut, kustannusarvio on 500€.
Tulokset
Lasten asiointi helpottuu ja he voivat kokea olevansa tervetulleita ja tasavertaisia kuntalaisia kaikkien kanssa. Pyrin rohkaisemaan lapsia lähestymään kuntaa rohkeasti. Tällainen idea on tarkoitus toteuttaa kunnan muissakin asiointipisteissä, esim kirjasto, terveyspalvelut jne.
Liitteet
Mallikuva 600.png

Yhteyshenkilöt

Venanzia Rizzi
venanzia.rizzi(ät)liminka.fi
Kunnan arkkitehti
Limingan kunta
Päivi Mäki
Paivi.maki(ät)limika.fi
Sivistysjohtaja
Limingan kunta
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta