12.6.2026
Heinolan kaupunki - Hyvinvoinnin palvelualue, Heinola

Kouluterveyskysely kertoo – me vaikutamme & Rajat turvaksi, sanat sillaksi -kampanja

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Kouluterveyskyselyn tulokset osoittavat lasten ja nuorten hyvinvoinnissa kehityskohteita, joihin vaikuttaminen edellyttää kotien arjen tukemista ja vanhempien tavoittamista. Aiemmat kokemukset osoittivat, että pelkkä tuloksista viestiminen ei riitä, vaan rinnalle tarvitaan konkreettisia keinoja arkeen.

Tarpeena oli:
• lisätä vanhempien tietoisuutta hyvinvoinnin teemoista ja niiden vaikutuksista
• vahvistaa vanhemmuuden tukea varhaisesta vaiheesta alkaen
• tavoittaa vanhempia aiempaa laajemmin ja vaikuttavammin

Tavoitteena on:
• tukea lasten ja nuorten hyvinvointia pitkäjänteisesti
• lisätä arjen konkreettisia, positiivisia toimintatapoja kotona
• vahvistaa aikuisten vastuuta ilman syyllistämistä
• parantaa tulevien kouluterveyskyselyiden tuloksia
Ratkaisu
Tavoitteen saavuttamiseksi kehitettiin uusi, rakenteellinen toimintamalli vanhemmille suunnattuun viestintään yhdistämällä kaksi aiempaa kokonaisuutta: Kouluterveyskysely kertoo – me vaikutamme ja Rajat turvaksi, sanat sillaksi.

Kehittämisessä edettiin vaiheittain:

Tarpeen tunnistaminen:
Kouluterveyskyselyn tulokset toivat esiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehityskohteita. Samalla tunnistettiin, että pelkkä tiedon jakaminen ei riitä muuttamaan arkea, vaan rinnalle tarvitaan konkreettista ja helposti lähestyttävää vanhemmuuden tukea. Lautakunnat nostivat kyselyn pohjalta keskeisiä teemoja, joista vanhempia tulisi tavoittaa aiempaa vaikuttavammin – nämä teemat toimivat pohjana kampanjan sisällöille.

Ratkaisun ideointi:
Päätettiin yhdistää tiedolla vaikuttaminen ja varhaisen tuen näkökulma samaan kokonaisuuteen. Tavoitteeksi asetettiin vanhempien tavoittaminen toistuvasti, ymmärrettävästi ja kannustavasti.

Toimintamallin rakentaminen:
Luotiin vuoden mittainen, teemallinen viestintärakenne:
• jokaiselle kuukaudelle oma hyvinvointiteema (esim. uni, ravinto, mielenterveys)
• selkeä julkaisurytmi (4 julkaisua/kk)
• yhdistelmä tietoa (kouluterveyskysely) ja arjen keinoja (vanhemmuuden tuki)
• yhtenäinen visuaalinen ilme ja tunnisteet

Käytännön toteutus:
Kampanjaa toteutettiin sosiaalisessa mediassa sekä Wilma-viestinnässä. Sisällöt muotoiltiin selkokielisiksi, konkreettisiksi ja syyllistämättömiksi.

Monialainen yhteiskehittäminen:
Suunnittelu ja toteutus tehtiin yhteistyössä useiden toimijoiden kanssa:
• varhaiskasvatus
• perusopetus
• nuoriso- ja liikuntapalvelut
• hyvinvointialue
• HYTE-työ

Sisältöjä tuotettiin yhdessä, mikä yhtenäisti viestintää ja vahvisti yhteistä tavoitetta.

Uudet toimintatavat ja työkalut:
• systemaattinen, kuukausittain etenevä somekampanjamalli
• yhdistetty tieto + arjen keinot -lähestymistapa
• visuaalisesti tunnistettava ja toistettava viestintämalli
• Wilman ja somen yhteiskäyttö kohderyhmän tavoittamisessa

Resurssit ja toteutus:
Kehittämistyö toteutettiin olemassa olevilla resursseilla osana perustyötä, ilman erillistä ulkopuolista rahoitusta. Työ perustui asiantuntijoiden osaamiseen ja monialaiseen yhteistyöhön.
Tulokset
Kehittämistyö on parantanut merkittävästi viestinnän tavoittavuutta, laatua ja vaikuttavuutta sekä muuttanut toimintatapoja suunnitelmallisemmiksi ja yhtenäisemmiksi. Elämänkaariajattelulla pyritään vaikuttamaan juurisyihin ja pitkällä tähtäimellä hyvinvoinnin lisääntymiseen ja kouluterveyskyselyn tuloksiin

Konkreettiset tulokset:
kuukausittaiset teemat tavoittavat tuhansia vanhempia. Alkuvuoden somepostaukset ovat keränneet kuukausittain noin 18 000 näyttökertaa (Heinolan asukasluku on 17 624). Viestintä tavoittaa kohderyhmän laajasti myös silloin, kun aktiivinen vuorovaikutus (tykkäykset, kommentit) on vähäisempää.

Palvelun saavutettavuus ja vaikuttavuus paranivat:
vanhemmat tavoitetaan aiempaa laajemmin kanavissa, joissa he jo valmiiksi ovat. Tieto ei jää yleiselle tasolle, vaan rinnalla tarjotaan konkreettisia arjen keinoja. Haastaviakin teemoja voidaan käsitellä matalammalla kynnyksellä positiivisen ja syyllistämättömän viestinnän ansiosta.

Toimintatavat uudistuivat ja tehostuivat:
• viestintä muuttui yksittäisistä nostoista suunnitelmalliseksi, vuoden mittaiseksi kokonaisuudeksi
• eri toimijoiden viestintä yhtenäistyi ja rytmittyi
• käyttöön otettiin selkeä, toistettava kampanjamalli (teemat, julkaisurytmi, visuaalinen ilme)

Monialainen yhteistyö vahvistui:
• tehdään nyt aidosti poikkihallinnollisesti
• yhteinen tekeminen on lisännyt ymmärrystä yhteisistä tavoitteista ja vahvistanut yhteistyörakenteita
• osaaminen on jakautunut ja kehittynyt toimijoiden välillä

Hyödyt kohderyhmälle:
• vanhemmat saavat aiempaa enemmän konkreettista tukea arkeen
• arjen pienet, hyvinvointia tukevat teot tulevat näkyviksi ja toteutettaviksi
• vanhemmuuden tukeminen vahvistuu ilman syyllistämistä

Vaikuttavuus pitkällä aikavälillä:
Vaikutukset lasten ja nuorten hyvinvointiin näkyvät viiveellä, mutta tavoitteena on, että vahvistunut ennaltaehkäisevä työ ja vanhempien tukeminen heijastuvat tulevien kouluterveyskyselyiden tuloksiin.

Yhteyshenkilöt

Miia Salonen
miia.salonen(ät)heinola.fi
Avoimen toiminnan koordinaattori
Heinolan kaupunki - Hyvinvoinnin palvelualue
Heidi Prauda-Knuutila
heidi.prauda-knuutila(ät)heinola.fi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen asiantuntija
Heinolan kaupunki - hyvinvoinnin palvelualue
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta