#uutinen - 04.12.2025

Haku Meidän työ -hankkeeseen on avattu

Kunta- ja hyvinvointialalla alkaa ensi vuoden alussa kolmevuotinen Meidän työ – yhteistyöllä tuloksiin -hanke. Sen tavoitteena on on edistää tuottavuutta, uudistaa toimintatapoja ja kehittämisosaamista kunta-alan organisaatioissa ja hyvinvointialueilIa. Hankkeeseen voivat hakea myös em. tahojen omistamat in-house-yritykset, jotka eivät kilpaile markkinoilla. 

Meidän työ -hanke

Tavoitteena on, että että mukaan lähtevät alan organisaatiot uudistavat toimintatapoja ja palveluja yhdessä ja toisilta oppien. Hanketta toteuttavat yhteistyössä kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinaosapuolet KT, JAU ry, JUKO ry ja Sote ry. Päärahoitus tulee Euroopan unionista.

Hankkeeseen valitaan 15 organisaatiota

Hankkeeseen pääsee mukaan 15 alan organisaatiota, joissa toteutetaan yhteensä 30 kunta- ja hyvinvointialan pitkäkestoista kehittämisprosessia eri ammattialoilla ja yksiköissä. Mukaan tuleville organisaatioille järjestetään lisäksi yhteisiä tilaisuuksia, kuten työpajoja ja Muutoksentekijät-valmennusta, jossa vahvistetaan organisaation kehittämisosaamista.

Hankkeessa jaetaan pilottien kokemuksia ja yhteistoiminnallisen kehittämisen ja Muutoksentekijät -valmennuksen malleja koko kentälle. Niiden lisäksi julkaistaan 25 toimivaa henkilöstölähtöisen kehittämisen ratkaisua edelläkävijäorganisaatioista. Hankkeessa tuotettua levitetään Tärkeissä töissä -kokonaisuuden kautta valtakunnallisesti viestinnän, verkkosivujen, Tekojen torin ja webinaarien sekä työpajojen avulla.

Pilotit räätälöidään tarpeen mukaan

Piloteissa tapahtuva kehittäminen voi koskea kehittämisen teemaa tai tarvetta organisaatiotasolla, jolloin pilottiin osallistuu työntekijöitä ja johtoa eri puolilta organisaatiota (moniammatillisuus). Kyseessä voi myös olla laaja, koko palvelualaa koskeva haaste, johon etsitään toimivia ratkaisuja usean yksikön yhteistyöllä. Yksikkökohtaisessa pilotissa voi puolestaan olla yksi tai useampi haaste tai kehittämistarve joihin haetaan ratkaisuja. Pilotit kestävät noin 10 päivää, jotka voidaan jakaa osiin ja toteuttaa lähi- ja etätyöpajoina. Pilotit tulee toteuttaa yhteistoiminnallisesti niin, että henkilöstö ja johto kehittävät asioita yhdessä. Lisäksi tulee kerätä kehittämisideoita henkilöstöltä. Jokainen pilotti räätälöidään, suunnitellaan ja toteutetaan tapauskohtaisesti.

Piloteissa voi olla yksi tai useampi kehittämisen teema. Piloteissa voidaan parantaa ja uudistaa toimintatapoja ja työyhteisöjen toimivuutta, kuten pelisääntöjä, yhteistyötä yksikön sisällä, vastuiden jakautumista ja työnjaon selkeyttäminen, vastuita tms. Tavoitteena voi myös olla työkyvyn ja työhyvinvoinnin parantaminen, säästöjen etsiminen ja prosessien uudistaminen. Piloteissa voi olla myös olla palvelujen kehittämistä ja ne voivat sisältää kokeiluja.

Pilotit valitaan yhteistyössä hankkeen edustajien kanssa.

Organisaatiot porrastetusti mukaan

Hankkeeseen valitaan yhteensä noin 15 kuntaa, kuntayhtymää, hyvinvointialuetta, in-house -yritystä porrastetusti mukaan. Organisaatioiden lopullinen määrä riippuu niissä toteutettavien pilottien määrästä. Hankkeeseen pääsee mukaan seuraavasti:

  • Vuosina 2026-2027: alkuvuonna 3 organisaatioita, syksyllä 3
  • Vuonna 2028: 3 organisaatiota


Valintaan vaikuttavat organisaation tarpeet, sijainti, koko ja se, millä aloilla ja missä teemoissa pilotteja toteutetaan. Osallistuminen hankkeeseen on maksutonta, mutta organisaatio vastaa johdon sitoutumisesta ja tuesta , yhteyshenkilön nimeämisestä hankkeeseen, pilottiyksikön ja yhteyshenkilöiden nimeämisestä eri ammattialoilta. Organisaatio vastaa myös osallistujien työpanoksesta hankkeen aikana ja lähitapaamisten tiloista ja puitteista. Osallistumalla hankkeeseen organisaatio sitoutuu viestimään ja uutisoimaan hankkeesta organisaation sisällä ja Tekojen torilla.

Hakeminen 4.12.202515.1.2026

Hankkeeseen voi hakea ajalla 4.12.2025–15.1.2026. Hakeminen tapahtuu organisaatiotasoisesti (ei erillisisä hakemuksia yksittäisiltä palvelualoilta). Työnantajan edustaja hakee ja koordinoi hakemista organisaation sisällä. Kaikkiin hakijoihin ollaan yhteydessä tammikuun loppuun mennessä.

Hakemuksessa kysytään perusteluja, mahdollisia pilotteja ja toivetta aloittamisajankohdaksi. 

Hankkeeseen valittujen organisaatioiden kanssa sovitaan etenemisestä, hankepäällikkö on yhteydessä valittuihin tahoihin.

Hakemuslomakkeen voi täyttää tästä

Lisätietoja: 
Anna-Mari Jaanu, kehittämispäällikkö, puh. 050 572 4620, anna-mari.jaanu@kt.fi   


 

 

 

<   takaisin