24.9.2026
Riihimäen kaupunki, Riihimäki

Lupa oppia – jatkuvan oppimisen kulttuuria rakentamassa

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Käynnistimme Riihimäen kaupungilla vuonna 2026 Lupa oppia -osaamisen kehittämisen teemavuoden vastataksemme työelämän jatkuvasti muuttuviin osaamistarpeisiin sekä vahvistaaksemme oppivan organisaation kulttuuriamme. Tavoitteena oli tehdä osaamisen kehittämisestä näkyvä osa arjen työtä, kannustaa henkilöstöä jatkuvaan oppimiseen sekä lisätä osaamisen jakamista työyhteisöissä. Samalla haluttiin vahvistaa henkilöstön kykyä uudistua ja vastata tulevaisuuden työelämän haasteisiin.
Ratkaisu
Teemavuosi toteutettiin koko organisaation yhteisenä kehittämiskokonaisuutena henkilöstöpalveluiden koordinoimana. Kehittämisessä olivat mukana johto, esihenkilöt ja henkilöstö. Hanketta koordinoi työryhmä, jossa oli mukana työnantajan ja henkilöstön edustajia eri toimialoilta.

Konkreettisia toimenpiteitä olivat muun muassa:

- teemavuoden kick off -tilaisuus ja jatkuvaa oppimista sekä esimerkiksi oppimisvaikeuksia työelämässä käsittelevät henkilöstökoulutukset
- esihenkilöiden työpaja osaamisen ja oppimisen johtamisesta
- työyhteisöille suunnatut oppimishaasteet, jotka kannustivat osaamisen jakamiseen ja yhdessä oppimiseen. Oppimishaasteiden vastauksista laadittiin myös videoita, joissa kerrottiin työyhteisöjen hyvistä käytännöistä osaamisen jakamiseen.
- henkilöstön oppimistarinoiden näkyväksi tekeminen sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä. Yksi oppimistarinoista on esimerkkinä liitteenä.
- Eduhouse-verkkokoulutusten, omaehtoisen opiskelun stipendien sekä muiden oppimismahdollisuuksien aktiivinen esiin nostaminen
- henkilökohtaisten oppimissuunnitelmien ja tiimien osaamiskeskustelujen aikaisempaa suurempi painottaminen osana kehityskeskustelukäytäntöjä
- vuosittainen työyhteisöpalkitsemisen eli Roikka-palkinnon liittäminen osaksi teemavuotta tunnustuksena osaamisen kehittämisestä työyhteisöissä.

Teemavuoden tavoitteena on siirtää kehittämisen painopiste yksittäisistä koulutuksista kohti oppimisen johtamista, vertaisoppimista, kokeilukulttuuria ja työssä tapahtuvaa oppimista. Toimet toteutettiin pääosin organisaation omalla osaamisella hyödyntäen koko henkilöstön käytössä olevaa Eduhousen digitaalista oppimisympäristöä sekä yksittäisiä yhteistyökumppaneita, kuten Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelulukeskus JOTPAa erityisesti oppimisen haasteita työelämässä koskien ja Hyria (Hyria Koulutus Oy) oppilaitosyhteistyötä esihenkilöiden työpajan toteutuksessa.
Tulokset
Teemavuosi jatkuu vielä vuoden 2026 loppuun saakka mutta se on jo tähän mennessä lisännyt osaamisen kehittämisen näkyvyyttä ja tehnyt oppimisesta yhteisen, koko henkilöstöä koskevan asian. Keskustelu osaamisen kehittämisestä on laajennut perinteisestä koulutuksiin osallistumisesta kohti arjen oppimista, osaamisen jakamista ja yhdessä kehittämistä.

Keskeisiä hyötyjä ovat olleet:

- henkilöstön tietoisuus omista oppimis- ja kehittymismahdollisuuksista vahvistui ja saimme erityisesti oman henkilöstön oppimistarinoilla nostettua työnantajan tukimahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen ja opiskeluun positiivisella tavalla esille
- oppimiseen liittyvä keskustelu lisääntyi työyhteisöissä ja esihenkilötyössä
- vertaisoppimisen ja osaamisen jakamisen käytännöt vahvistuivat oppimishaasteiden ja oppimistarinoiden kautta
- oppiminen ja osaamisen kehittäminen kytkettiin aiempaa vahvemmin osaksi kehityskeskusteluja ja työyhteisöjen arkea
- nostettiin esille uusia matalan kynnyksen mahdollisuuksia kehittää osaamistaan sekä jakaa kokemuksiaan muille
- organisaation oppimiskulttuurin vahvistamisen tärkeys ja osaamisen kehittäminen nousivat aikaisempaa selkeämmin osaksi johtamista kaikilla johtamisen tasoilla

Teemavuosi on vahvistanut yhteistä ymmärrystä siitä, että oppiminen kuuluu kaikille, tapahtuu jatkuvasti ja on olennainen osa työn tekemistä sekä organisaation uudistumiskykyä.
Liitteet
Tekojen torille oppimistarina 4.pdf

Yhteyshenkilöt

Päivi Ojanen
paivi.ojanen(ät)riihimaki.fi
henkilöstön kehittämispäällikkö
Riihimäen kaupunki
Taina Köninki
taina.koninki(ät)riihimaki.fi
henkilöstöpäällikkö
Riihimäen kaupunki
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta